Kesäyön marssi 2010 - Järjestelytoimikunnan puheenjohtajan tervehdys
Hyvät marssijat,
Tervetuloa 13. Kesäyön marssille. Nyt jo kolmatta kertaa kokoonnumme perinteiseksi muodostuneeseen kesäyön liikuntatapahtumaan Vantaan Hakunilaan. Tämän vuotinen Kesäyön marssi toteutetaan täysin uusitun konseptin mukaisesti yhtenä illan tai yön kestävänä lämminhenkisenä liikuntasuorituksena. Hyvät perinteet on pyritty säilyttämään, ja muutokset on tehty järjestelyorganisaation omien havaintojen ja osallistujilta tulleen palautteen perusteella. Toivon, että jatkossakin annatte mielipiteenne kuulua, jotta voimme kehittää tapahtumaa teidän toiveidenne mukaiseksi.
Kesäyön marssi on saavuttanut vakiintuneen aseman, mutta se on kuitenkin osanottajamäärältään jäänyt niistä tavoitteista, jotka kunnianhimoinen järjestelyorganisaatio on asettanut. Suurimmaksi haasteeksi olen kokenut tapahtuman markkinoinnin, vaikka saamamme palaute on ollut myönteistä. Toivon, että osallistujat antavat äänensä kuulua myös puskaradiossa. Tämän vuotisten muutosten yhtenä tavoitteena on lisätä tapahtuman houkuttelevuutta ja samalla yksinkertaistaa järjestelyjä, jotta kykenemme jatkossakin turvaamaan edellytykset kesäyön marssiperinteen jatkamiselle. Jo pelkästään ennakkoilmoittautumisten perusteella voitiin todeta marssin taloudellisen tilanteen olevan turvattu ja siten myös ensivuoden tapahtuman järjestäminen mahdollista. Alustavasti onkin sovittu, että kesäkuun toinen perjantai (10.6.2011) marssikansa kokoontuu jälleen Vantaan Hakunilaan.
Pitkäkestoinen liikunta ei ole enää samalla tavalla suomalaista liikuntakulttuuria kuin se on joskus ollut. Pääosa suomalaisista tekee fyysisesti kevyttä tai yksipuolista työtä, johon kesäyön marssin tapainen liikuntasuoritus on terveellinen vastakohta. Kesäyön marssin yhtenä tarkoituksena on kannustaa harjoittelemaan vaativaa marssitapahtumaa varten ja sitä kautta säännölliseen liikkumiseen. Tapahtuman sosiaalisuus toivottavasti lisää nautintoa ja motivoi liikkumaan ja harjoittelemaan yksin ja yhdessä.
Kesäyön marssin vastuuorganisaatioiden - Puolustusvoimat, Sotilasurheiluliitto, Reserviläisurheiluliitto ja Suomen Latu - kokoama järjestelytoimikunta on ponnistuksia säästämättä pyrkinyt luomaan hyvät puitteet uudistetulle tapahtumalle. Kiitokset kaikille järjestelytoimikunnan työhön osallistuneille ja työtä tukeneille arvokkaasta työpanoksesta. Kiitän myös Vantaan kaupunkia hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja tuesta onnistuneen tapahtuman järjestämiseksi. Lämmin kiitos Kaartin Jääkärirykmentille, jonka tuki on taas kerran ollut tapahtuman onnistumisen edellytys.
Nyt on teidän vuoronne. Nauttikaa reippaasta liikunnasta sekä suvi-illan ja -yön yhdessäolosta. Toivotan kaikille osallistujille - niin marssijoille kuin toimihenkilöille - onnistunutta ja mieleen jäävää kesäyön marssia.
|