XII Kesäyön marssin suojelija Puolustusministeri Jyri HäkämiesKesäyön marssijat,
Vuonna 1941 Suomen ja Ruotsin välillä järjestettiin maaottelumarssi. Suomi voitti ylivoimaisesti marssikilpailun yli 1,5 miljoonalla marssisuorituksella, yli puolet Suomen kansasta marssi. Se oli osoitus sekä kansallisesta yhteishengestä että sen aikaisen sukupolven fyysisestä kunnosta. Järjestyksessä 12. Kesäyön marssilla on samankaltaiset tavoitteet; korostaa pitkäkestoisen harjoittelun merkitystä kansalaisten fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpidossa, toimia yhteishengen kohottajana työyhteisöissä ja osallistuneiden joukkueiden keskuudessa sekä tarjota iloisia elämyksiä yhdessäolon merkeissä. Puolustusvoimat maamme suurimpana kuntokouluna on havahtunut nuorisomme kestävyyskunnon heikkenemisestä. Olemme aloittaneet puolustusvoimissa omat toimenpiteemme, mutta haasteet ovat koko yhteiskuntaa koskevia. Meidän on ensisijassa panostettava lasten ja nuorten liikuntatottumusten parantamiseen. Tässäkään ei voi oman esimerkin voimaa aliarvioida. Osallistumalla joukolla kesäyön marssin kaltaisiin kuntotapahtumiin, edistetään, ei ainoastaan omaa hyvinvointia, vaan myös asennemuutosta kestävyyskuntoilun suosion lisäämiseksi. Puolustusvoimat ja maanpuolustusjärjestöt ovat omalta osaltaan tukemassa marssitapahtumaa. Toivon mahdollisimman monen joukkueen niin puolustusvoimista kuin eri yhteisöistä ja yrityksistä osallistuvan tämän vuotiseen marssitapahtumaan. Haluan kiittää Vantaan kaupunkia ja järjestäjiä hyvien marssiedellytysten tarjoamisesta. Samalla toivotan kaikille marssiin osallistujille iloista yhdessäoloa, pilkettä silmäkulmaan ja hienoa marssitapahtumaa suomalaisessa yöttömässä yössä aforismin sanoin "Vierivä kivi ei sammaloidu".
|
|
|