XI Kesäyön marssin suojelija Vantaan kaupunginjohtaja Juhani PaajanenHyvät liikunnan ystävät
Kesäyön marssi on kävelytapahtuma, jolla on jo vuosikymmenen perinne. Marssin tukikohtana on ollut Tuusulassa Hyrylän varuskunta. Olosuhteiden muuttuessa marssille on tullut tarve myös muuttaa paikkakuntaa. Uudeksi "kodiksi" on luontevasti muodostumassa Vantaa ja siellä Hakunilan urheilupuisto. Vantaa on nuorekas liikuntamyönteinen kaupunki, jossa on pyritty kehittämään liikunnan olosuhteita alueellisesti ja monipuolisesti. Huomattava panostus on suunnattu kunto- ja hiihtoreittien toteuttamiseen. Sen vuoksi Vantaa luo varsin hyvät edellytykset myös Kesäyön marssin järjestämiselle. Hakunilan urheilupuistoa on myös viime vuosina kehitetty ulkoliikuntatoiminnalle myönteisesti. SM-hiihtojen alla olemme parantaneet reitistöä ja huoltotiloja. Puisto voi ottaa vastaan liikunnan harrastajia entistä viihtyisimmissä olosuhteissa. Alueen ala- ja yläkoulut, lukio ja viereinen uimahalli luovat puitteet suurtenkin tapahtumien järjestämiseen. Urheilupuiston alue ympäröivine metsineen tulee olemaan myös Jukolan viestin tapahtumapaikkana vuonna 2012. Kesäyön marssin järjestäjät ovat yhdessä kaupungin edustajien kanssa valmistelleet tapahtuman toteutusta jo parin vuoden ajan marssin siirron tultua ajankohtaiseksi. Valmistelut on viety läpi hyvässä yhteistyössä. Reitit ovat monipuolisia ja antavat mahdollisuuksia eripituisiin valintoihin. Myös uimahalli palvelee marssijoita. Kesäyön marssi Vantaalla on uusi avaus liikuntatapahtumissamme. Olemme iloisia että järjestäjät ovat kokeneet Vantaan ja Hakunilan marssin järjestämisen arvoiseksi. Toivotamme kaikki osanottajat sydämellisesti tervetulleiksi Kesäyön marssille. Toivomme, että olosuhteet niin sään kuin reittienkin osalta ovat onnistuneet, ja osanottajat viihtyvät.
|
|
|