www.kesayonmarssi.fi   Järjestäjät    Yhteystiedot    Suomeksi    In English 
Kesäyön marssi 2009
Kesäyön marssi 2008
Ohjelma
Osallistujat
Valokuvia
Aluekartta
Reittikartat
Ruokailut
Mainokset
Suojelija
Järjestäjät
Kesäyön marssi 2007
Kesäyön marssi 2006
Kesäyön marssi 2005
Kesäyön marssi 2004
Kesäyön marssi 2003
Kesäyön marssi 2002
Kesäyön marssi 2001
Kesäyön marssi 2000
Kesäyön marssi 1999
Kesäyön marssi 1998

  

   Tulostettava versio

  



























  

Kesäyön marssi 2008 - Järjestelytoimikunnan puheenjohtajan tervehdys

Kesäyön marssijat

Tervetuloa 11. Kesäyön marssille. Kymmenen vuotta sitten aloitettu perinne on tänä vuonna sekoitus vanhaa ja uutta. Ensimmäiset kymmenen kertaa marssittiin keskipisteenä Tuusula ja Hyrylä. Nyt marssi järjestetään ensimmäistä kertaa Vantaalla ja Hakunilassa. Viime vuonna marssin ajankohtaa hieman muutettiin tavoitteena sotilasjoukkueiden määrän lisääminen. Kesäkuun loppu ei kuitenkaan ajankohtana osoittautunut erityisen onnistuneeksi ja niinpä tänä vuonna marssitaan perinteisesti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tuusulassa marssireitti oli Hollantilaisen esikuvansa Nijmegenin marssin mukaisesti pääosin asfalttia. Tällä kertaa olemme pyrkineet nostamaan kotimaisuusastetta viemällä marssin lähemmäksi luontoa ja jaloille ystävällisemmille sorapintaisille ulkoilureiteille.

Tämän vuoden marssi juhlistaa järjestelyorganisaation runkona olevien taustajärjestöjen yhteenlaskettua 210 vuotisjuhlaa. Puolustusvoimien pyöreät sata vuotta saavat rinnalleen 40 vuoden varhaisen keski-iän saavuttavan Suomen Sotilasurheiluliiton ja 70 vuoden kypsään vanhuuteen ehtivän Suomen Ladun. Kymmenen vuotta sitten asetettu tavoite synnyttää marssista perinne on onnistunut, eikä tavoitteeksi asetettua marssikoulutuksen- ja harrastuksen edistämistä puolustusvoimissa sekä maanpuolustus- ja kuntojärjestöissä tarvinne hävetä tai muuttaa.

Kävely on luontainen ja monien kyselyjen perusteella suomalaisten suosituin liikuntamuoto ja -tapa. Näinkin pitkä kävelysuoritus edellyttää valmistautumista ja harjoittelua eli kannustaa säännölliseen liikkumiseen. Aika monelle kävely on keino rauhoittua ja kaikessa rauhassa purkaa työpäivän aikana kertyneitä paineita. Tällaisessa marssitapahtumassa sen sijaan korostuvat yhdessäolo ja sosiaalisuus, jotka toivottavasti lisäävät nautintoa ja motivoivat liikkumaan ja harjoittelemaan yksin ja yhdessä.

Kiitän uutta isäntäämme, Vantaan kaupunkia, erinomaisen hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja tuesta onnistuneen tapahtuman järjestämiseksi. Ilman Puolustusvoimien ja Kaartin Jääkärirykmentin tukea olisi tämän tapahtuman järjestäminen ollut lähes ylivoimainen tehtävä - lämmin kiitos molemmille! Kiitän myös kaikkia järjestelytoimikunnan työhön osallistuneita ja työtä tukeneita arvokkaasta työpanoksesta. Vuoden aikana on monta asiaa jouduttu miettimään ja järjestämään uudella tavalla - ja pääosin vapaaehtoisuuteen perustuen.

Pallo on nyt Sinulla. Parempia puitteita mielihyvää tuottavalle liikuntasuoritukselle ja nautinnolliselle yhdessä ololle tuskin voit toivoa. Uskon, että paras kiitos kaikille meille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille on nähdä suuri joukko hikisiä, väsyneitä, mutta samalla iloisia ja onnellisia marssijoita niin marssireitillä kuin myös marssikeskuksessa raskaan mutta samalla palkitsevan suorituksen jälkeen.

Kyösti Halonen
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja


© Copyright Kesäyön marssi    yllapito@kesayonmarssi.fi