Kesäyön marssi 2008
11. Kesäyön marssi järjestetään 6.-7.6.2008
Vantaalla
marssikeskuksena Hakunilan Urheilupuisto.
Marssitapahtuman siirtyminen Vantaalle tapahtuu käytännön syistä.
Helsingin Ilmatorjuntarykmentti lakkautettiin Hyrylässä. Monet tärkeät huoltoon
liittyvät vielä tänä vuonna käytössä olevat edellytykset katoavat muun
muassa varuskunnan tilojen osalta. Järjestämispaikkaa etsittäessä pyrittiin
myös löytämään keskeisesti järjestelyistä vastuussa olevalle Kaartin
Jääkärirykmentille mahdollisimman helposti saavutettava alue. Vantaan
kaupungin liikuntatoimi otti alustavissa keskusteluissa erittäin myönteisen
kannan marssitapahtuman toteuttamiseen alueellaan tarjoten käyttöön Hakunilan
liikuntapuiston liikunta-alueet ja tilat mukaan lukien vuoden 2007 syksyllä
valmistuvan uuden huoltorakennuksen.
Marssireitit tulevat alustavan suunnitelman mukaan kulkemaan Hakunilasta
länteen Keravajoen varteen ja etelään kohti kaunista Mustavuoren aluetta.
Reittivaihtoehdot on alustavasti selvitetty ja ne ovat nähtävissä vuoden
2007 marssitapahtuman aikana marssitoimistossa ja sen jälkeen kotisivuillamme
(www.kesayonmarssi.fi). Reittivaihtoehtoja löytyy runsaasti. Tavoitteena on
päästä mahdollisimman paljon hiekkapohjaisille ulkoilureiteille tai kevyen
liikenteen väylille. Reitityksessä pyritään hyödyntämään lisäksi samaa
reittiä ja huoltopisteitä molempien marssimatkojen osalta.
Järjestelytoimikunta haluaa myös tässä yhteydessä kiittää erinomaisesta
yhteistyöstä Tuusulan kuntaa, Järvenpään ja Keravan kaupunkeja sekä Helsingin
Ilmatorjuntarykmenttiä. Järjestelytoimikunnan on ollut helppo toimia niillä
edellytyksillä, jotka toimestanne on meille tarjottu.
Kiitokset kuuluvat myös Vantaan kaupungin liikuntatoimelle, jossa marssi on
otettu vastaan yhteisenä liikunnallisena mahdollisuutena.
Järjestelytoimikunta
|